Tyhjän äänestäjä

Valtuustossa käsiteltiin tänään kaupungin talousarvio 2014. Useampia äänestyksiä käytiin läpi.

Suurimman osalla kantani oli selvä ja äänestys näinollen helppoa. Kauppakadun jatkamista kävelypainoitteiseksi en kannattanut tässä taloustilanteessa, velkaa on entuudestaan riittävästi.

Harmaita hiuksia punaisten sekaan tuotti sensijaan Vasemmiston eli oman ryhmän esitys työllisyysmäärärahojen lisäyksestä. Surkuhupaisaa sinänsä, minähän toimin kyseisen työryhmän puheenjohtajana, joten tietoa ainakin on.

Ehkä tässä ongelmaksi muotoutuikin, tieto lisää tuskaa. Työllistäminen on toki hyvä ja kannatettava asia.

Lisää rahaa siis täysin puhdasta rahaa olisi tarvittu pyöreästi 68000 euroa (palkkamenot-tulot-työllistämistuki-kelasakkosäästö=nettolisäys) Tämä raha olisi riittänyt 20 henkilön palkkaukseen puolen vuoden ajaksi 85% työajalla.

Itselläni ongelmaksi muodostui, monen viranhaltijan kanssa keskusteltuani ettei näille kaikille välttämättä löydetä mielekästä tekemistä. Toiseksi ongelmaksi muodostui ettei keksitty mistä tai kenen toimialalta rahat olisi otettu pois.

Työllistämme jo entuudestaan työttömiä, aktivointitoimenpiteet verrokki kaupunkeihin ovat korkeimmat. Joten paljon tehdään, vaan vielä olisi haluttu työllistää lisää, hyvä niin huolta kannetaan.

Nyt täytyy vaan yhdessä työllisyystyöryhmän kanssa ruveta miettimään mitkä ovat uudet ideat, joilla saadaan ja löydetään pysyviä työpaikkoja, saadaan ohjattua eläkettä odottavat sujuvasti eläkkeelle jne. Niin että lopputuloksena työkkärissä on vain työtä hakevat, utopiaa kenties mutta pitäähän sitä haaveita olla.

Metsätie

Suomen talvi on pitkä ja pimeä. Moni kertoo jäävänsä sisätiloihin, kun ei viitsi kylmään ja pimeään lähteä.

Minusta on ajoittain ihanaa lähteä tuonne pimeälle metsätielle kävelylle, keskelle ei mitään. Taskulampun valo valaisee sopivasti jotta pysyy tiellä.

Kuten tänään, sopiva pikkupakkanen, lumituisku. Kyllä siinä murheet unohtuu, maailman ongelmat jäävät hetkeksi unholaan kun  tuntee lumisateen kasvoillaan, pakkasen hiukan kipristellessä poskia.

Maalla asumisessa on omat hyvät puolensa jos siinä on kolikolla toinenkin puoli. Mutta se hyvä puoli on, että riittää kun aukaiset ulko-oven ja astut ulos, saat jo nauttia korvessa asumisen ihanaisesta hiljaisuudesta ja pimeydestä.

Ei paista katuvalot, ei välky liikkeiden neon valot, ei kuulu kaupungin häly. On vain luonto ja minä.

Kissamaista elämää

Lemmikit ovat kyllä yksi elämän rikkauksista. Itselläni on neljä ihanaista maatiaiskissaa, jokainen oma persoonansa.

Tuli tuossa jälleen oltua useampi päivä reissun päällä ja kotoa poissa. Kissat reagoivat jokainen tavallaan, ehkä tuntevat emäntänsäkin paremmin  kuin osaan ajatellakaan.

Kotiin tullessa, yksi itkee ruokakupin äärellä "byääh, meidät on jätetty nääntymään nälkään mitään ei oo saatu". Yksinään nuo kissat eivät tietenkään ole kotona olleet, muu perheenväki on toki huolehtinut ruuasta ja hoitamisesta. Tämä yksi vain tuntuu jääräpäisesti olevan sitä mieltä, että vain minun antama ruoka on oikeasti ruokkimista.

Kaksi kissoista pyöri ahneesti jaloissa kerjäten rapsutuksia. Neljännen kissan reaktio kotiinpaluuseeni sai minut nauramaan.

Kissa kiersi pöydän alla ympäriinsä kaapien lattiaa, keräsi kerääntyneitä kissankarvoja ja muita roskia läjään. Kissa ilme ja käytös tuntuivat kertovan "kääk, emäntä tuli jo ja me ei ole muistettu siivota, apuu-va äkkiä nämä roskat kasaan ja nurkkaan piiloon"

Ihania kissoja, jaksavat tuoda iloa ja valoa elämään jokaisena päivänä :)