Tänään oli valtuustoseminaari. Paljon kuultiin alustuksia sotesta, taloudesta, kuntarakenteesta sekä monesta ajankohtaisesta aiheesta.
Suurimmat asiat jotka jäivät mieleeni pyörimään... sen lisäksi että huoltosuhde kasvaa, kuntien velkaisuusaste kasvaa huolestuttavaa tahtia. Äkkiseltään mahdottomalta ja toivottamalta tuntuva yhtälö.
Tuskin kuitenkaan mikään asia on mahdoton, jos vain halutaan jotain tehdä. Nyt käsillä olevan ongelman pohjalta lähdin miettimään löytyisikö uudenlaisesta ajattelu- ja toimintatavasta apua.
Entäpä jos kaikki nyt hajallaan olevat toiminnot ensin listattaisiin yhdeksi selkeäksi tilastoksi alueittain. Sen jälkeen lista toimitiloista.
Seuraavaan vaiheeseen voitaisiin ottaa tarkasteluun alueiden väestörakenteet ja sen pohjalta alueen tarpeet. Lähdettäisiin visioimaan uutta, mikseipä yhden katon alla voisi toimia kaikki alueella tarvittavat kunnalliset palvelut päivähoidosta sairaanhoitoon ja kaikkeen siltä.
Voi tuntua haastavalta, mutta eiköhän meiltä löydy osaamista ja osaajia jotka nämä haasteet osaisiva ratkoa. Uusien monitoimitalojen tieltä, voitaisiin purkaa tiensä päähän tulleet rakennukset, myydä käyttökelpoiset asunto-osakkeet...
Alussa investointikulut luonnollisesti olisi isot, mutta kuinka pian maksaisi itsensä takaisin kun entisten vuokrakulut loppuisivat, lämmityskulut pienentyisi uusien energiatehokkaiden ratkaisujen ansiosta..
entäjos
Olen kajaanilainen kunnallispoliitikko, kirjoitan blogiini satunnaisesti. Aihealueitani ovat kunnallispolitiikka, työelämä, kissat ja leivonta. Tervetuloa blogiini!
Äänestääkö vai eikö äänestää?
Olen ollut aktiivinen henkilö oikeastaan niin kauan kuin jaksan muistaa, en ole koskaan kyennyt ummistamaan silmiäni havaitsemiltani epäkoh...
-
Tämä kirjoitus on julkaistu Koti-Kajaanin valtuustosta viisaita kolumnissa heinäkuussa 2020. Viime aikoina on uutisoinnissa ollut monenlais...
-
Luin hiljattain Me Naiset lehden työ&raha palstalla, toimittaja Anna Wilkmanin tekemän jutun palkka-avoimuudesta, lehti oli tehnyt Helsi...
-
Uusi valtuustokausi on käynnistynyt, joka omalta osaltani tarkoittaa kolmannen valtuustokauden alkamista. Ensimmäinen pestini politiikassa o...