Tänään oli pitkästä aikaa vapaailta. Niinpä suunnistin pölistelemään jauhoja keittiöön.
Ruisjauhoista ja riisipuurosta syntyi makoisia piirakoita. Kakkujauhoista, raparperista ja muista lisukkeista sain aikaiseksi huomiseen piirihallitukseen raparperipiirakan, toivottavasti maistuu tovereille.
Leivonta on rentouttavaa puuhaa ja siinä saa ajatukset jäsenneltyä uusiin uomiin. Koulut ovat alkaneet ja ikäväkseni joudun toteamaan että, jälleen kiistellään koululaiskuljetuksista.
Käytetään mitä ihmeellisimpiä perusteita kun kuljetuksia evätään tai myönnetään, perusasiat tuntuvat usein unohtuvan. Puhutaan tasa-arvoisesta kohtelusta, maaseutu lapset voi kävellä, käveleehän ne kaupungissakin.
Laitetaan lapsia eriarvoiseen asemaan yksityistie verukkeilla jne. Kun aloitan puheeni ajasta, ruvetaan väittämään minun olevan väärässä kun ensin tulee kilometrirajat ja oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, kyllä juuri näin, mutta ajasta ei tarvitse puhua muiden kuin kuljetusoppilaiden kohdalla.
Olen kajaanilainen kunnallispoliitikko, kirjoitan blogiini satunnaisesti. Aihealueitani ovat kunnallispolitiikka, työelämä, kissat ja leivonta. Tervetuloa blogiini!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Äänestääkö vai eikö äänestää?
Olen ollut aktiivinen henkilö oikeastaan niin kauan kuin jaksan muistaa, en ole koskaan kyennyt ummistamaan silmiäni havaitsemiltani epäkoh...
-
Meillä kolkuttelee jo aivan nurkan ensimmäiset aluevaalit . Mistä aluevaaleissa on kyse, siinä luodaan maakunnallisille alueille valtion al...
-
Arvoisa juhlaväki, hyvät toverit! Olemme kokoontuneet viettämään perinteikästä työväen vappujuhlaa. Vajaa kaksi viikkoa sitten laskettiin...
-
Tänään oli valtuustoseminaari. Paljon kuultiin alustuksia sotesta, taloudesta, kuntarakenteesta sekä monesta ajankohtaisesta aiheesta. Suu...