Kolikon toinen puoli on hoitajien vähyys ja liian kireät aikataulut, kun rahan ahneudessa ja voiton tavoittelussa haalitaan yhä isompia voittoja ja pienempiä kulueriä, niin mistäpä sitä muualtakaan leikattaisiin kuin hoitajien määrästä ja työajasta yhtä hoidettavaa kohden.
Iso edistys askel oli määrittää laitoshoitoon vähimmäisnormit, paljonko hoitajia pitää olla yhtä vanhusta kohden. Kun puhun hoitajien työtaakan vähentämisestä ja inhimillisestä työmäärästä, unohdetaan kolikon
kääntöpuoli, että samassa yhteydessä keskustellaan myös inhimillisestä hoivasta.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen, niinpä kun puhutaan työntekijöiden määrän lisäämisestä, työtuntien vähentämisestä ei se todellakaan tarkoita, että vanhukset ja ikäihmiset on unohdettu, päinvastoin.
Kun hoitajia on riittävästi, on heillä enemmän aikaa yksilölliseen hoivaan. Kun työtuntien määrä lasketaan 30 viikkotuntiin, ovat hoitajat virkeämpiä ja iloisempia, joka jälleen heijastuu positiivisena signaalina suoraan hoitotyöhön.
Niinpä hoiva-alalla inhimillinen työelämä on yhtäkuin inhimillinen hoiva, jossa ei ole häviäjiä, on vain voittajia, työntekijät ja hoidettavat.
