Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli Kyllösen Merjan loistava kirjoitus millaista on poliitikon arki.
Julkisena riistana olemista, yksinäistä puurtamista, 24/7 työajalla.
Toki kuntapoliitikkona olen tämän jo pitkään tiennyt. Jäinkin pohtimaan onko sitä ihan täyspäinen, kun siitä huolimatta vapaaehtoisesti pyrkii koko kansan sylkykupiksi.
Entäpä jos en hakeutuisikaan politiikkaan, en kunta enkä valtakunnan enkä mihinkään muuhunkaan tehtävään jossa vaikutetaan yhteiskunnan tai yhteisön asioihin. Elämäni olisi siinä tapauksessa hyvin hiljaista, tulisin levottomaksi ja sieluni rauhattomaksi...
Pariin otteeseen olen joutunut pysähtymään ja jäämään kotiin maaseudun hiljaisuuteen ja rauhaan pitemmäksi aikaa, kun käsiäni on leikelty. Molemmilla kerroilla turhauduin ja koin itseni tarpeettomaksi, melkein masennuin.
Perusluonteeni on hyvin periksi antamaton, jotkut sanovat jopa joustamaton. Toisinaan olen saanut kuunnella solvauksia kuinka typerä olen sitkeydessäni tai miksi en voi vain pitää suutani ja silmiäni kiinni epäkohdilta ja jättää muiden hoidettavaksi.
Voin vain todeta lyhykäisyydessään, kun valtakunnassa on kaikki hyvin, voin kissojeni tavoin kehrätä tyytyväisenä, olla hiljaa ja nauttia rauhasta. Mutta silloin kun toisia kohdellaan kaltoin, epäoikeudenmukaisesti tai asioissa on muutoin vain korjaamisen varaa, ei luonteeni anna periksi. Silloin nousen paikaltani, lopetan kehräämisen ja avaan suuni sekä teen kaikkeni jotta asiat saadaan oikealle tolalle, ennen ei sieluni lepää.
